”Aina kannattaa uskaltaa kysyä ettei kiikkustuolissa kaduta”

”Aina kannattaa uskaltaa kysyä ettei kiikkustuolissa kaduta”

Sevil Ilter perusti unelmiensa yrityksen Leader-tuen avulla

Koiraurheilukeskuksen omistaja Sevil Ilter koiransa, dopermanni-Osmon kanssa.

Korona-aika on opettanut koiraurheiluhalli Veikarin omistaja Sevil Ilterille, että näkemystä omaa yritystoimintaa kohtaan täytyy oppia laajentamaan.

 

Koiraurheiluhallia pyörittävän Veikari-yrityksen omistajalla Sevil Ilterillä on takanaan kiireinen kesä tai oikeastaan koko vuosi on ollut kiireinen koronasta huolimatta. Kun Sevil aloitti toiminnan vuonna 2017 Mustasaaren Veikkaalan kylässä, tavoitteena oli, että hän saa työllistettyä itsensä. Se tavoite on toteutunut, vuoden alussa Sevil irtisanoutui vakityöstään, josta oli ollut opintovapaalla.

Maine on kiirinyt, halli on täydessä käytössä ja asiakkaita eli koiria omistajineen käy Sievistä, Seinäjoelta ja Jalasjärveltä saakka. Sen lisäksi yrityksessä on 3 muuta kouluttajaa vetämässä tunteja, sillä Sevilin omat resurssit eivät yksinkertaisesti riitä koko toiminnan pyörittämiseen. Hallissa tapahtuvien koulutusten lisäksi on kehitetty kotisivuja, suunniteltu webinaareja ja otettu käyttöön esimerkiksi verkkovalmennukset. Näihin palveluihin Sevil on käyttänyt ulkopuolisen palveluita, sillä yrittäjä ei voi hallita kaikkea itse ja hyvin tehdyt investoinnit maksavat itsensä takaisin.

 

– Tämän vuoden tammi-maaliskuussa teimme puolet viime vuoden tuloksesta. Myös oheistuotteiden verkkokaupasta olen innoissani. Moni on kipuillut sitä, ettei pysty tekemään korona-aikaan yrityksen ydinjuttua, mutta itse olen todennut, että pitää pystyä muuttumaan ja laajentaa näkemystä omaa toimintaansa kohtaan, Sevil toteaa.

Yksi Sevilin yrittäjävuosien oppi on jatkuvan kehittämisen lisäksi se, että aina pitää olla valmiina muutoksiin ja pitää olla varasuunnitelmia. Lisäksi on oltava rohkeutta kysyä.

– Jos joku sanoo ei, niin kysyy seuraavalta. Jos jättää kysymättä, saattaa katua kiikkustuolissa. Lähdin kysymään koiraurheiluhallille Aktion Österbottenilta Leader-tukea, vaikka ensin ajattelin, että minut nauretaan pihalle. Homma menikin vähän pidemmälle kuin ajattelin, hymyilee Sevil kiireisen, mutta onnellisen oloisena.

Lue aiemmin ilmestynyt juttu Veikarista täältä.

Teksti ja kuva: Kirsi Tikkanen