Kylät kohentuvat Leaderin avulla

Kylät kohentuvat Leaderin avulla

Aktiiviset kylätoimijat voivat parantaa merkittävästi kotiseutunsa ajanviettomahdollisuuksia. Esimerkiksi pienessä Halsuan kunnassa Keski-Pohjanmaalla yksi hanke johti toiseen, ja nyt siellä on mukavasti lähekkäin esteetön laavu ja kuntoportaat. Jo aiemmin alueelle on tehty talkoovoimin täysimittainen frisbeegolfkenttä.  
 
Pienilläkin investoinneilla voidaan lisätä maaseutualueiden vetovoimaa sekä asuinpaikkana että matkailukohteena. Investoinneilla lisätään paitsi vapaa-ajanviettomahdollisuuksia, myös asukkaiden sosiaalista kanssakäymistä, yhteisöllisyyden tunnetta ja sukupolvien välistä arkista kohtaamista. Lähellä sijaitsevat harrastusmahdollisuudet helpottavat osallistumista.  
 
Virkku-teemahankkeessa Halsuan Meriläiseen toteutettu Sylyvin laavu ja wc on rakennettu liikuntaesteiset huomioiden. Alueella on loistavat retkeily– ja liikuntamahdollisuudet, mm. frisbeegolfrata, valaistut lenkkeily– ja hiihtoladut, luontoreitti ja mäenlaskupaikka sekä airsoft-pelikenttä. Laavun tarkoituksena on edistää kaikenikäisten ulkoilua ja liikunnallista elämäntapaa. Projekti toteutettiin yhteistyössä Halsuan 4H-yhdistyksen, Perhonjokilaakson retkeilijöiden ja Sydänyhdistyksen kanssa. ja se onnistui niin hienosti, että mielessä alkoi kyteä ajatus seuraavasta hankkeesta.

 

Sylyvin laavu ja viereinen WC on rakennettu liikuntaesteiset huomioiden.

Kaikki meni niin sujuvasti, että mielessä alkoi kyteä ajatus seuraavasta hankkeesta. Kuntoportaat sopisivat kokonaisuuteen hienosti, ja lisäisivät entisestään alueen liikuntamahdollisuuksia. 
– Ajateltiin että S
ylyvin montun viereinen harju olisi ihanteellinan paikka niille, kertoo Perhonjokilaakson retkeilijöiden Rauno Karhukorpi.    
 
Perhonjokilaakson retkeilijöissä ryhdyttiin tuumasta toimeen, ja sen seurauksena Sylyvin laadun taakse nousi lähes 50 metriä pitkät kaiteelliset kuntoportaat. Portaat ovat helposti saavutettavissa, ja tarjoavat uuden vaihtoehdon kuntoiluun. Ulkoilualueen lajivalikoima monipuolistuu samalla entisestään. Kuntportaissa ei ole talvikunnossapitoa, mutta valaistus mahdollistaa niiden käytön myös pimeään vuodenaikaan.  
Tavoitteena oli  parantaa entisestään alueen mahdollisuuksia kohentaa kuntoa ja terveyttä, Karhukorpi toteaa.  
 
Lisäksi hankkeilla parennetaan alueen viihtyisyyttä, vetovoimaa ja virkistäymismahdollisuuksia. Laavu ja kuntoportaat ovat kaikkien yhteisessä käytössä, ja tuovat uuden osallistumisen mahdollisuuden. Lisäksi toimenpiteillä on tietysti myös matkailullista merkitystä, kun alueen retkeilyreittien läheisyyteen tulee uusia aktiviteetteja.

Sylyvin laavun viereen nousi myös komeat kuntoportaat, jotka parantavat entisestään alueen liikuntamahdollisuuksia.