Maaseudulla rakennetaan valtavasti lisää liikuntapaikkoja – talkootyö ja maaseuturahasto avainasemassa

Maaseudulla rakennetaan valtavasti lisää liikuntapaikkoja – talkootyö ja maaseuturahasto avainasemassa

Paikallisen kehittämisen Leader-ryhmät ovat osaltaan ratkaisemassa liian vähäisen liikunnan mukanaan tuomia ongelmia. Maaseudulle syntyy vuosittain yli 200 liikunta- ja harrastuspaikkaa. Leader-rahoituksen ja maaseudun asukkaiden talkootyön ansiosta on syntynyt liikuntahalleja, luontopolkuja, laavuja, latuja, uimarantoja, kokoontumispaikkoja, leikkipaikkoja ja kulttuurikohteita.

Sosiaali- ja terveysministeriö on arvioinut, että liian vähäinen liikunta aiheuttaa Suomessa jopa 400 miljoonan euron vuosittaiset kustannukset. Kustannuksia voidaan pienentää parantamalla liikkumisen mahdollisuuksia. Leader-ryhmät toimivat asukkaiden toteuttamien liikuntapaikkojen rahoittajina yhdessä kuntien ja valtion kanssa. Rahoituksen turvin maaseudulle syntyy jatkuvasti uusia harrastuspaikkoja.

Leader-rahoitus, joka koostuu EU:n, valtion ja kuntien rahasta, on tuonut vuodesta 2014 yli 30 miljoonan euron panoksen suomalaisten liikkumisen ja hyvinvoinnin lisäämiseen. Leader-rahoituksella toteutetut kohteet ovat alueen asukkaiden itsensä ideoimia ja ne toteutetaan yleensä osin talkoovoimin. Ne mahdollistavat liikunnallisen tekemisen paitsi alueen asukkaille, myös vetävät puoleensa liikkujia lähikaupungeista.
– Rahoitus perustuu aina siihen, että paikalliset ovat päättäneet, miten aluetta halutaan kehittää. Silloin voidaan olla varmoja, että hankkeet vastaavat alueen tarpeeseen, sanoo maaseutuylitarkastaja Laura Jänis maa- ja metsätalousministeriöstä.

Pohjanmaalla panostettu liikuntapaikkoihin
noin 3 miljoonalla

Pohjanmaalla on vuodesta 2014 rahoitettu Leader-rahoituksella yli sataa harraste- ja liikuntapaikkaa ja panostus niihin on noin 3 miljoonaa euroa. Kyrönmaalla summa on lähes 800 000 euroa ja Rannikko-Pohjanmaalla reilut 2 miljoonaa euroa.

Leader-rahoituksen saaminen edellyttää yhdistyksiltä usein talkootyötä, joka lasketaan osaksi hankkeen yksityistä rahoitusta. Leader-rahoitetut hankkeet ovat myös kustannustehokkaita, sillä asukkaat antavat oman työpanoksensa yhteiseen hyvään. Leader-rahoituksella syntyneet liikunta- ja harrastuspaikat ovat yleensä kaikkien asukkaiden käytössä. Seurat ja yhdistykset vuokraavat hankkeilla toteutettuja tilojaan halukkaille.

 

Veli-Matti Hauta ja Sami Nikula ovat mukana Disc Golf Club Isokyrö -seuran toiminnassa ja huolehtivat kaikille maksuttoman frisbeegolfradan kunnossapidosta.

Kyrönmaalla, jossa hankkeita rahoittaa Leader Yhyres, mukaan mahtuu monenkokoista hanketta, yksi pienimmistä on käyttäjille maksuton frisbeegolfrata, jota ylläpitää Disc Golf Club Isokyrö. Pienessä yhdistyksessä on noin 15 jäsentä, jotka huolehtivat, että Ylipään ulkoilualueella sijaitseva 18-väyläinen kenttä on kunnossa. Rata on kovassa käytössä, pelaajia käy Seinäjoelta ja Vaasasta asti.

–     Saimme rahoitusta muun muassa kentän kunnossapitotyökaluihin, koska kunta ei tällaisia hoida säästösyiden vuoksi. Monesti hoidetuilla kentillä peritään ratamaksu, mutta sellainen ei sovi perheille. Täällä pystyvät kaikenikäiset osallistumaan, kertoo puheenjohtaja Veli-Matti Hauta.

Merikaarron urheilukenttää on kehitetty yli kymmenen vuoden ajan. Kesäkuussa päättynyt hanke on toinen iso Leader-rahoituksella toteutettu hanke, ensimmäisessä toimintaa heräteltiin alkuun tekemällä jalkapallokenttä ja nyt alueelle rakennettiin monitoimikenttä. Sillä voidaan pelata ensisijaisesti tennistä ja sählyä. Vieressä sijaitsevan Merikaarron koulun oppilaat hyötyvät hankkeesta, samoin kuin alueen kaikki asukkaat.

Myös kaupunkilaiset hyötyvät Leaderin tuella rahoitetuista hankkeista ja yrityksistä, esimerkiksi Sevil Ilterin koiraurheiluhalli Veikarissa Mustasaaren Veikkaalassa käy paljon asiakkaita Vaasasta ja Seinäjoelta asti, sillä vastaavaa hallia ei aivan lähellä ole.

– Koiranomistajat haluavat panostaa tähän harrastukseen, siksi myös treenauspaikan ja välineiden halutaan olevan hyvänlaatuisia ja turvallisia, Ilter huomauttaa.
Veikari on saanut yrityksen investointitukea Rannikko-Pohjanmaalla hankkeita rahoittavalta Aktion Österbottenilta.

Yksi suurimmista hankkeista on Närpiön Vargbergetiin rakennettu ampumahiihtostadion. Aktion Österbottenin rahoittaman hankkeen idea lähti nuorten harrastajien tarpeesta, sillä treeneihin piti lähteä kymmenien kilometrien päähän eikä vastaavaa paikkaa ollut sadan kilometrin säteellä. Tuloksena syntyi tekniikaltaan ainutlaatuinen, turvallinen ja ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittava harrastuspaikka, jonne tulee urheilijoita myös muualta ja jossa järjestetään kilpailuja.

Liikunta- ja harrastuspaikkoja on rakennettu kaikenikäisille ja –tasoisille liikkujille.  Esimerkiksi Teerijärvellä iäkkäiden asumisyhdistys Pensionärshemmet i Terjärv r.f. rakensi puiston, joka on tarkoitettu erityisesti ikäihmisten liikkumiseen ja hyvinvoinnin edistämiseen. Tarkoituksena on torjua yksinäisyyttä, eristäytymistä ja tarjota ulkoilua turvallisessa lähiympäristössä.