Weekend Snacks haluaa olla tiennäyttäjä

Weekend Snacks haluaa olla tiennäyttäjä

Perustelu: ”Weekend Snacks on satsannut innovatiiviseen ajatteluun ja terveellisiin raaka-aineisiin. Yritys tähtää kasvuun uusien asiakasryhmien ja markkina-alueiden avulla sekä kehittämällä uusia tuotteita. Aktion Österbotten.”

Weekend Snacks kisaa sarjassa Tulevaisuuden tekijä.

Yritys kehitti maistuvia tuotteita terveystietoisille herkkusuille

Suomen pienimmässä kaupungissa sijaitsevalta snacks-tehtaalta ei vauhtia puutu. Oy Weekend Snacks Ltd aikoo tuplata liikevaihtonsa tänä vuonna ja sama tavoite on seuraavien kahden vuoden aikana. Yritys onkin päässyt valtakunnallisessa Kasvu Open -kisassa sadan parhaan joukkoon. Nyt perheyrityksen luotsaajilla, Ebba Dåhlilla ja Börje Norrgårdilla on hymy herkässä, toisin oli muutama vuosi sitten. Silloin kaupoilta saadun palautteen mukaan tehtiin pakkausuudistus, mutta asiakkaat eivät löytäneet tuotteita, minkä vuoksi myynti väheni puoleen.

– Viime keväänä otimme Börjen kanssa operatiivisen vastuun ja päätimme, että on kaksi vaihtoehtoa: joko lopettaa tai tehdä meistä kasvufirma. Kun on tarpeeksi nähnyt elämää, uskaltaa ottaa riskejä ja tehdä päätöksiä, Dåhli summaa.

Kansainvälisiltä snacksmessuilta löytyi ratkaisu, Dåhli huomasi, että maistuville vegaanituotteille on kysyntää. Vegaanituotteita oli kyllä tarjolla, mutta makua niissä ei ollut nimeksikään. Tuotekehitys lähti hyvän maun lisäksi mahdollisimman proteiinipitoisista raaka-aineista.

– Käytämme quinoaa, linssiä ja hummusta, emme halua peittää niiden ominaismakua, vaan käytämme mausteita, joilla niitä on jo pitkään maustettu. Maku on mahdollisimman autenttinen, eikä keinotekoisia makuyhdistelmiä haluta luoda, Dåhli perustelee.

Mausteina on jalapenoa, inkivääriä ja za’ataria eli Lähi-Idästä kotoisin olevaa mausteseosta. Uudet tuotteet ovat laktoosittomia, gluteenittomia ja vähärasvaisempia normaaleihin snackseihin verrattuna. Ideana on ollut tehdä niistä terveellisempiä herkuttelutuotteita, joita myydään 45 gramman pusseissa isojen jättipussien sijaan.

Tuoteperheuudistus tehtiin vauhdilla. Juhannuksena vuonna 2017 päätettiin, että on muutoksen aika ja ensimmäiset tuotteet olivat kaupan hyllyillä jo marraskuussa ja vienti Ruotsiin aloitettiin joulukuussa.

– Olihan se huikea saavutus. Tähän tarvittiin start up -henkisyyttä sekä sitoutunutta ja osaavaa henkilökuntaa. Olemme pieni toimija, mutta haluamme olla tiennäyttäjä, ei perässähiihtäjä, tiivistää Dåhli.

Yrityksen pieni koko mahdollistaa sen, että päätökset voidaan tehdä nopeasti ja asiakkaita voidaan palvella joustavasti. Kun suomalainen asiakas soittaa ja tekee tilauksen, lähtee se nopeimmillaan jo samana päivänä tehtaalta asiakkaalle.

Yritys on saanut tuotteistaan positiivista palautetta, erityisesti viennin nopea kasvu on yllättänyt. Vientiä on Ruotsin lisäksi Venäjälle ja Belgiaan ja monen tahon kanssa käydään keskusteluita.

– Tuotteitamme on ollut myös esillä Berliinissä, Saksan suurimman tavaratalon KaDeWen pohjoismaisten tuotteiden osastolla. Kyselyitä tulee joka viikko, kiinnostus on lähtenyt monella siitä, että he ovat olleet Suomessa ja maistaneet tuotetta tai pelkästään nettisivujen perusteella.

Aktion Österbottenin myöntämällä yritystuella on ollut Weekend Snacksille tärkeä merkitys etenkin henkisenä sparraajana. Tuen myöntäminen on kertonut, että yritykseen uskotaan.

– Muuten on vaadittu tarpeeksi sinnikkyyttä ja sitä, että on valmis satsaamaan omaa työtä ja aikaa vision saavuttamiseen, tiivistää Dåhli.